Keskiviikkona suuntasimme Nemon kanssa heti Rosin lääkärikäynnin jälkeen Parikkalaan agitreeneihin. Mirkka oli väsännyt meille pienen radan, mutta otettiin se osissa (max. 3 estettä putkeen ja palkka) kun koira tuntuu edelleen kuumuvan liiaksi. Harjoiteltiin ohjaamista molemmilta puolilta, valssia ja takaa ohjausta. Ensimmäistä kertaa Nemo teki itsenäisesti korjauksen, eli ensimmäisen aidan jälkeen oli heti toinen aita, mutta ei suorassa linjassa edelliseen nähden joka aiheutti sen, että Nemo meinasi juosta aluksi esteen ohi/hypätä liian reunasta. Ajattelin, että nyt se menee mönkään, mutta yllätys yllätys.. pysähtyi esteen viereen (tajusi ettei pääse siitä kohtaa yli), peruutti hieman ja hyppäsi yli :). Tuli ensimmäistä kertaa agilityssä sellainen wau! olotila, että kyllähän se osaa kun jaksaa vaan keskittyä ja itse olen skarppina.
Tämän jälkeen otettiin hyppyeste (koira vasemmalla), esteen jälkeen valssia ja koira oikealle puolelle josta kädellä ja käskyllä ohjaten putkeen, putken jälkeen edelleen koira oikealla puolella ja käsimerkillä hyppyesteelle. Nämä lyhyet sarjat eri järjestyksessä sujuivat ihan mielettömän hyvin :). Malttoi kuunnella ja rauhottui suoritusten välillä tosi hyvin. Lopuksi otettiin kepit verkoilla, kokeillaan josko onnistuisi näin paremmin ettei pääse ns. pujottelemasta pois/hökeltämään miten sattuu. Myös keinu otettiin erikseen ja sen kanssa on työtä, että saan tuon vauhtihirmun ymmärtämään ettei sitä voi juosta täysillä ;). Opetan erikseen odota-käskyn ja yhdistän sen sitten keinulle. Seuraavat treenit taas ensi viikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti