Eilen ja toissapäivänä otin kotipihassa Nemon kanssa tokon alokasluokan liikkeet järjestyksessä ja ilman palkkausta, sujui todella hienosti :). Paikallaanmakuusta nousi istumaan ensimmäisellä kerralla 10sekuntia ennenkuin 2min olisi tullu täyteen, toruin ja aloitettiin liike alusta. Eilen liike sujui hyvin, loppuajasta kuului pientä vinkumista ja näyttää siltä kuin olisi epävarma, että saako sieltä lähteä vai täytyykö odottaa käskyä. Täytyy tästä lähtien palkata paikallaanmakuun jälkeen aina niin, että palaan koiran luo joten toivottavasti oppii siihen, että niin pitkään ei liikuta mihinkään kunnes mamma palaa luokse ja antaa luvan nousta istumaan.
Ensi viikolla on näyttelytreenit Parikkalan koiraharrastajien kanssa, päästään harjoittelemaan toukokuun ryhmistä varten hyvissä ajoin :). Huhtikuun puolessa välissä alkaa myös ohjatut arki/pentutokot, osallistun molempien koirien kanssa arkitokoon ja samoihin aikoihin siirretään varmaankin myös agiesteet kentälle :). Nemon osalta olen katsonut tokokisoja ja jos treeneissä edistytään niin vaihtoehtoina ovat Pieksämäen kisat 15.05 ja Kerimäen 09.06, mutta aika näyttää ollaanko valmiita kisaamaan vielä tuolloin :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti