Eilen oli sitten meidän ensimmäiset treenit SavPk:n uudella hallilla :) On kyllä upea paikka ja tosi hienoa, että noinkin suuri tila on saatu ihan vain koiraharrastajien käyttöön. Plussana vielä, että hallin reunoilla on häkkejä joihin saa laittaa koiran odottelemaan tarvittaessa (meille tosi hyvä juttu), lämmintäkin oli eli ihan puserossa pärjäsi vaikka ulkona oli pakkasta -16.
Nemo oli aluksi aika rauhaton ja pistin heti alussa häkkiin odottelemaan. Otettiin vähän seuraamista, luoksetuloja ja kaukoja, muuten vaan hengailtiin. Nemo tuppaa kiihtymään vielä tosi paljon toisten koirien leikkituokioista ja vieraiden ohjaajien käskyistä eli tätä me nyt harjoitellaankin ;) siedätystä ja rauhoittumisharjoituksia treenin lomassa. Tuntuu tällä hetkellä, että Nemo on vähän pihalla kaikista liikkeistä, on unohtanut oikean seuraamispaikan (nyt palattu tutitukseen) ja kontaktin, kaukokäskyissä sekä paikkamakuussa muuttuu rauhattomaksi ja rupeaa pälyilemään heti muualle/haistelemaan maata kun liikun kauemmaksi. En tosiaan keksi kuin murkkuiän ja mahdollisesti miun oma stressi joka voi heijastua koiraan.
Mutta jatketaan harjoituksia ja toivotaan parasta, että tämä vaihe on vain ohimenevä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti