Eilen vierähti melkein 6 tuntia mätsäritalkoissa jossa toimin ilmopisteessä/puffassa. Mukava koiramainen päivä, tosin hieman kylmä kun meidän työpiste oli hallin ulkopuolella ;) Pradakin pääsi pyörähtämään kehässä kopeloitavana ja hienosti antoi tutkia kuten odotinkin. Se oli reippaana tutustumassa ihmisiin ja oli hienosti kuulolla eli oma itsensä :)
Lauantaina oli tokotreenit hallilla ja tällä kertaa ei kukaan varsinaisista ohjaajista päässyt paikalle joten mie vedin treenit ja yritin auttaa alokkaita parhaani mukaan. Hienostihan ne meni ja meillä on taitavat koirakot :) Pradan kanssa otin ihan perus seuraamista ja siis en ikinä uskonut tätä päivää näkeväni vielä jokin aika sitten, mutta joo-o se rupeaa edistämään, *kymmenen kirosanaa*. On niin into piukeana, että unohtaa oikean seuraamispaikan ja kurvaa oikein kunnolla eteen, onneksi nyt saatiin kuitenkin onnistuneitakin pätkiä muutamat. Ruutua tehtiin parin viikon tauon jälkeen ja hinosti muisti ja kiiti pitkältä matkalta ruutuun kosketusalustalle :)
Mie tein viime viikolla päätöksen ja siirrytään nyt Pradan kanssa suoraan kisaamaan avoimeen luokkaan tokossa, en haluu tehä samaa virhettä kuin Nemon kanssa että jankataan vielä 2 vuotiaanakin alokasluokkaa ja avoimeen siirtyminen kestää ja kestää.. voittajasta puhumattakaan. Prada tarvitsee uusia haasteita ja jos alokasluokassa vielä jatkettaisiin niin en pääsisi treenaamaan avoimen luoksetulon pysäytystä kunnolla ja estehyppyä. Voittajan juttuja jotka ei näihin alempiin luokkiin vaikuta treenataan jo nyt tietysti :) Halutaan eteenpäin ja katsotaan tulisko näin parempaa tulosta kun jankkaus ja jahkailu jää pois. Avoimessa tosin startataan vasta ensi vuoden puolella.
2 kommenttia:
Jäinkin vähän katsomaan että näytätpäs tutulta kun mentiin siihen mätsäreiden ilmottautumiseen ja nyt vasta tajusin että pidät tätä blogia! Otin teistä yhden kuvankin mätsäreistä kun olit esittämässä Pradaa:) Taidettiin joskus törmätä Mustissa ja Mirrissäkin? :D
Moi! Tiiätkö mie vasta huomasin tän kommentin tänään kun pyörin blogin asetuksissa, ootteli hyväksyntää ja mennyt jotenkin ihan ohi. Mutta joo, ollaan taidettu törmätä jossain tän jälkeenkin, onhan tässä vuosi vierähtänyt :D
Lähetä kommentti