18. kesäkuuta 2013

Kuulumisia 18.6.2013

Muutama päivä on vierähtänyt Pieksämäen tokokisoista ja oon malttanut antaa koiran levätä, eikä olla treenitty yhtikäs mitään! Tänään illasta agi ja saadaan vähän muuta ajateltavaa tuon tokoilun rinnalle. Paineet senkun kasvaa SM-kisoja aatellen ja tänään selvis joukkuekisojen tuomarit luokittain, sekä koiramäärä. Avoimessa luokassa koiria huimat 111kpl, ääää! Ja kaikista huonoin pohja sattui meille noutoa ajatellen eli hiekkapohja :( Alokkailla on asfaltti ja ylemmillä nurmi. Mie oisin ottanu kumman tahansa noista kahdesta, mut hiekalla on ollut nyt ongelmaa kapulan nostamisen suhteen. Mietin jo, että pitäskö miun hommata erilainen kapula ettei Pradan tarviis koskea kuonolla hiekkaan ja sitten kun niitä hiekanjyviä on suussa niin tiputtaa kapulan kesken kaiken kun on niin huono ote. Kotona tosin ollaan reenitty tasaisella hiekkakentällä eikä mitään ongelmaa! Mie vaan vähän pelkään, että tästä tulee vielä semmonen kisaongelma kun nouto on vielä siellä liikkeitten loppupäässä ;) Maalailen piruja seinille, vaikkei pitäs..

Voihan se olla, että ässämmeissä tökkii sitten ihan joku muu kuin nouto tai estehyppy. Näistäkään kumpikaan ei oo reeneissä ruvennu tökkimään kun vasta hiljattain ja tuntuu, että vuoron perään käydään kaikki liikkeet läpi ongelmien kera ;) Ennen viime viikkosia kisojahan pelkäsin luoksarin pysäytystä, mutta sen teki kympin arvoisesti :) Myös kaukot sujui täydellisesti, vaikka pari päivää ennen kisoja keksi ettei maasta tarvia välttämättä nousta istumaan eka käskyllä. Niin ja olihan se jäävien seisominenkin epävarma kun pamahti maaten samantien sanoi sitten seis tai maahan ;) Sitä hinkattin varmemmaksi vikalla viikolla ennen kisoja. Mutta yritetään nyt vahvistaa oikeita suorituksia parhaan mukaan ja olla hermoilematta, helpommin sanottu kuin tehty. Pääasia et mie tiedän kyllä, että Prada osaa ja se todisti sen viime viikolla! Paineistuminen näkyi vaan parissa liikkeessä ja ilman tätä ois tulos hiponut kahtasataa kuten osasin arvatakin. Jos neiti on hyvässä vireessä niin se tekee liikkeet kympin arvoisesti eikä melkein! :) Nyt vaan toivotaan parasta ja pelätään pahinta, ei kiinostas lähteä mokaamaan noin suuriin kisoihin.

Ei kommentteja: