Pradalle odotellaan juoksuja alkavaksi ihan lähipäivinä. Merkit on hyvin selvät ja Nemokin aloitti viime viikolla jo ennenaikaisen vouhkaamisen, joka sitten kuitenkin hieman laantui pari päivää sitten. Praan viime juoksuista on kulunut nyt se puolivuotta kun viime juoksut alkoivat 18.8.2013. Nemo on vetänyt tällä kertaa jotenkin ihmeellisen sekaisin Pradan alkavista juoksuista ja yritti viime viikolla jopa astua jo Pradan ärhäkkyydestä huolimatta, meno oli aika samanlaista kuin Danan suhteen ennenkuin se sterkattiin vuosi sitten. Ulkona lupsuttaa kusia suu vaahdossa, kuseksii kintuilleen, vouhkaa ja vinkuu, kaiken kukkuraksi toissayönä viihdytti itseään lupsuttamalla/järsimällä mulkkunsa verille! Näytti pahemmalta mitä olikaan ja nyt on puhdistettu esinahkan alta laimennetulla betadineliuoksella, joka on rauhoittanut ja vaikuttanut tosi hyvin. Betadinea olen käyttänyt jo aiemminkin kun herralla tuppaa tuo esinahka tulehtumaan usein kevät/syksyaikaan ja hyvin on tepsinyt.
Parani tai ei niin varasin maanantaiksi ilta-ajan eläinlääkärille niin kurvaillaan suoraan miun iltavuoron jälkeen näytille ja mietitään ihan vakavasti pallien poistoa! Nuo toistuvat esinahan tulehdukset ja mahdollinen yliseksuaalisuus poistuis tai ainakin vähenis ihan varmasti tällä toimenpiteellä. Maanantaina ollaan sitten fiksumpia ja kertoilen tänne miten kävi. Pradalle taas varailin ihan muissa merkeissä aikaa Tuhatjalkaan eli silmäpeilausta olis luvassa 25.3 ja peilaajana Jaana Pätilä :) Nemon silmät tarkitaan jatkossa 2v välein kun sillä on ollut puhtaat ja terveet linssit jo useamman vuoden, joten en nää tarpeelliseksi peilauttaa sitä enää joka vuosi kun jalostukseenkaan sitä ei tulla käyttämään.
Ja mitäs muuta, NIIIIIN nyt olis kilpailulisenssi hommattuna agilitykisoja ajatellen ;) Tänä aamuna tuli vahvistus ja tuossa tuo puhelimen aloitusnäytössä näköttää mobiilikortti eli nyt niitä virallisia kisoja katselemaan ja juoksujen jälkeen olis tarkoitus startata Pradan kanssa jossain päin itä-suomea :) Jännää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti