Nemo oli lauantaina ensimmäistä ja samalla myös periaatteessa viimeistä kertaa mukana sitten nielutulehduksen. Nemohan siis jäi nyt ansaitulle eläkkeelle ja pappalajina aletaan turata ainakin rallytokoa. Sain myös lauantain treenien myötä vahvistuksen sille, että nyt on oikea aika, sillä olen huomannut Nemossa pieniä vaikkakin hyvin harmittomia vanhenemisen merkkejä. Nemon kuulossa on tapahtunut mahdollisesti pientä alenemaa tai sitten itse äänien kulkeutuminen/kantautuminen korviin on jotenkin iän myötä muuttunut. Olen huomannut sekä kotona, että nyt viimeisissä kesän jälkeisissä hakutreeneissä ettei Nemo kuule aina ääniä aivan 'oikein'. Se kuulee toisinaan omiaan ja lukkiutuu ääniin, sekä ihmettelee niitä kuin ei välttämättä heti tunnistaisi. On sillä myös tapansa mukaan valikoiva kuulo eli kaikkea ei sentäs pistetä vanhenemisen piikkiin 😉
Unen tarve on myös pikkuhiljaa kasvanut ja fyysisen riehkamisen jälkeen se saattaa olla vähän kankea, eikä tietenkään palaudu enää samaa vauhtia mitä nuorempana. Toisaalta Nemo ei myöskään enää riehu paljoa, verrattaen siihen millainen se oli vielä parisen vuotta sitten. Sanotaan, että pääasiassa kaikki vanhenemisen merkit olen pistänyt merkille tämän vuoden puolella. Nielutulehdusdiagnoosin yhteydessä Nemolta otettiin myös laaja verenkuva, joka oli kaikilta osin kunnossa ☺
Liekin kassa jäätiin haun osalta siihen vaiheeseen, että käytössä on ollut ääniavut -ja/tai haamut. Yksittäisiä lähetyksiä tehty seassa ilman apuja ja usein viimeisellä pistolla ns. bonuksena on ollut jänis (karkuun pinkova maalimies). Liekki reagoi hyvin apuihin ja pinkoo salamana ukolle, ilman apuja meno viiteenkymppiin tai yli on vielä hieman epävarmaa. Haukun aloituksen tarjoamista on otettu myös ja Liekki tarjoaakin jo automaattisesti haukkua jos rasia ei lennä samantien ukolle tultaessa 😆 Hieno kakara! Erillisinä ilmaisutreeneinä vaihdellen viidestä viitentoista haukkuun ja ainakin tällä hetkellä haukku on kuuluvaa ja rytmikästä ilman katkomisia. Liekki on todella korrektikäytöksinen maalimiehillä, ei ryysää iholle tai havittele palkkaa. Katotaan mikä tilanne on parin vuoden päästä 😅 Ryysäystä on myös vältetty aina pois päin lentävällä palkalla, tuli se sitten suoraan tai ilmaisun päätteeksi. Liekin ainoa keskittymistä toisinaan häiritsevä tekijä on miehiset halut eli kuseksiminen. Tähän tehtiinkin nyt selkeä linja eli töissä ei kuseksita pisaran pisaraa tai tuloo satikutia. Nemon kanssa työstettiin sama asia kalloon vuosia sitten.. ihanat urokset ja nimenomaan aussieurokset 😄
Jälkeä tehtiin huomattavasti enemmän mitä hakua, hupsista. Vaihdellen pellolla ja metsässä, sammalmetsään itseasiassa siirryttiin vasta kesän puolivälin tietämillä ekan kerran. Liekin kanssa on panostettu tarkkuuteen ja kulmatyöskentelyyn, se handlaakin ainakin tällä hetkellä tosi kivasti kulmat eri pohjilla, ei ryysää liina pinkeenä vaan osaa raunoittua ja keskittyä jäljen ajamiseen. Metsässä se on tehnyt myös jäljennostot enimmillään 5-8 metristä vapaamuotoisesti edeten. Uskomatonta, mutta se ei ole kertaakaan lähtenyt takajäljelle! Se nostaa jäljen hyvin varman oloisesti ja toivon tosiaan, että saan tuon moodin pidettyä ja itse jäljen noston koiralle paineettomana.
Keppeihin tutustutin sen nyt syksyn aikaan ja lähinnä jäljen vanhenemista odotellessa tehty keppi-ilmaisua maaten menemällä. Vielä en tiedä otanko maahanmenon vai antaisinko sittenkin tuoda kepin miulle, jota se tarjoaa hanakammin ja luonnollisesti. Miulle itselle vaan maaten ilmaisu olis selkeämpi ja sellainen ykkösvaihtoehto, mutta koiran mukaan kuitenkin loppupeleissä, katsellaan.
Prada teki myös jälkeä ja pääasiassa hyvin tekikin, ne kisahaaveet vaan voin unohtaa. On tehty eri pohjilla, eri ikäisiä ja pituisia, tosi laajalla skaalalla. Paras jälki oli varsin nyt muistaakseen syyskuussa kun tein pari tuntia vanhan noin 800 metrisen hyvin monimutkaisen ja paljon kulmia, sekä maastonvaihteluja sisältävän metsäjäljen kuudella kepillä. Jälki loppui korkealle kukkulalle, jota pitkin piti nousta jyrkästi ja periaatteessa kiiveten. Piilotin vikan kepin kivien väliin korkealle tasanteelle ja hyvin neiti puuskutti jäljen kaikkine kiemuroineen.
Prada tykkää jäljestää, mutta jana on aiheuttanut paljon harmaita hiuksia tänä aikana. Toisinaan ja etenkin nyt loppuajasta se on tehnyt aivan älyttömän hienoja janoja ja jäljen nostoja, mutta kun ystävämme paine ja epävarmuus saapuu kylään niin siitä on kiva kaukana. Prada saattaa olla hyvällä fiilikselle janalle lähdössä, mutta se voi muuttua sekunnin sadasosassa moodiin - nyt rupes ahdistamaan. Pradan ahdistus näkyy janalla monin eri tavoin, passivoitumalla, etenemällä suoraan menemisen sijasta heti oikeaan tai vasempaan, hitautena, se liikkuu korvat ja häntä matalana. Jos oikein ahdistaa niin kaikki vaikuttaa. Valjaat, vähänkin kiristyvä liina, mie siellä perässä, tuulessa lepattava kreppi, jos joku muu on janan nostoa seuraamassa (ihan sama tuttu tai tuntematon).
Joskus se nostaa jäljen järkyttävästä ahdistuksesta huolimatta, mutta silloin se hutiloi, jättää ekan kepin, ehkä toisenkin ennenkuin paine helpottaa. Namimaatti oli suurena apuna meidän jäljen nostoissa ja sillä sainkin Pradalle jo tosi mahtavan motivaation. Harmillisesti jälleen kaikki muuttujat mihin mie en pysty juurikaan edes vaikuttamaan, voivat ottaa vallan ihan milloin tahansa, kuten vaikkapa syksyn vikalla vieraalla jäljellä. En jaksa ees alkaa sepustamaan, mutta ihan hirveetä. Koira oli niin paskapaineessa koko jäljen ettei se nostanut kuin yhden kepin, ajelehti päämäärättömästi, seisoskeli ja stressiläähätti jäljen aikana, kunnes taas kehoituksesta jatkoi jonkin matkaa. Lopulta päätin et nyt loppuu kun koira kolmannen kerran seisahtui ja katsoi minua korvat lintassa. Otin vehkeet pois, taputin ja sanoin et lähetääs autolle johon oli muutama kymmenen metriä. Autolla koira oli taas tapansa mukaan 'oma itensä'. Rupes leikkimään ja häntä vispas, ilman että mie tein elettäkään 👍 Perus Prada 😄
Nooh, nyt myö keskitytään Pratsin kanssa vaan mukavaan yhessä touhuiluun ilman minkäännäköisiä kisa -tai tulostavotteita. Aika näyttää onko meidän osalta kokeet taputeltu vai löydetäänkö tekemisenilo vielä joku päivä johonkin lajiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti