13.11.2008 eli tarkemmin eilen, lähti meidän bullityttö Miina (koeajalle) Tampereelle mukavaan perheeseen jossa ennestään jo reilu 3 vuotias enkkubulli herra Aatu. Kotisivujen päivitys taas ihan jäässä joten kertoilen tänne tarkemmin.
Noin pari kuukautta siitä on kun tuli ensimmäinen kunnon kähinä Rosin ja Miinan välille. Ei siinä mitään, katsoin läpi sormien ja ärähdin tietysti tarvittaessa jos näytti leikit menevän liian rajuiksi. Sisällä ei nykyään ole voinut pitää minkäänlaisia yhteisiä leluja/luita tms. ellei ole koko aikaa silmä tarkkana tai koirat eri huoneissa. Suurimmat ongelmat tuli eteen kuitenkin ulkoilun suhteen. Ulkona tulee rähinä heti kun tilaisuuden saavat. Miina härkkii ja Rosilla palaa pinna ja toiste päin kun vanhemman neidin huumorintaju loppuu. Rosin kanssa on se etu, että käskyllä sen saa lopettamaan, mutta Miinan luupää ja ego ei anna periksi, ei sitten millään.
Paikkaansa pitävä fakta, ettei bullilla pahemmin tuota itsesuojelu vaistoa ole. Bulliharrastajalta kuulemani kommentti 'kipu kiihottaa' pitää Miinan kohdalla myös hyvin paikkaansa. Koirissa, varsinkin Rosissa huomaa aivan selvästi stressaantumisen merkkejä (ruokahaluttomuus, laihtuminen, hilseily, mustasukkaisuus ja huono yleinen vointi + ihmeellisiä aggressioita juuri Miinaa kohtaan) joten näin ollen minun oli pakko tehdä raskas päätös ja ruvettava etsimään Miinalle uutta rakastavaa kotia. Vaikea päätös jo senkin takia, että tulevaa kun ei pysty ennustamaan niin koskaan ei saada tietää olisiko tilanne näiden kahden välillä joskus parantunut? Yksinkertaisesti, en uskalla ottaa riskiä että jommalle kummalle sattuu jotain, parempi siis näin :(
Päätöksen vaikeudesta kertoo myös itkun täyteinen ilta ja oma väsymys, onnellinen saa olla kun on nämä kaksi paimenta päiviä piristämässä, mutta varmasti menee kauan ennenkuin pääsee irti ajatuksesta, että yksi puuttuu... Miina :'( Olen kuitenkin iloinen siitä, että neiti pääsee (mahdollisesti) rakastavaan, vastuuntuntoiseen ja rodun tuntevaan perheeseen. Kaikkihan riippuu siitä, että miten Aatu ja Miina tulevat toimeen keskenään ja vaikuttaako siltä, että miina sopeutuu muutokseen. Illasta sain tekstaria Miinan 'uudelta mammalta' :) 5 tunnin ajomatka oli mennyt hyvin ja neiti oli reippaana tutustunut paikkoihin, sekä vaikuttanut muutenkin oikein iloiselta ja ollut oma itsensä. Pusuja ja rapsutuksia Miinalle, eronhetki oli ja on varmasti vaikeampi minulle sekä myös miehelleni kuin itse ruttukuonolle. Luopuminen omasta perheenjäsenestä on jotain äärimmäisen vaikeaa ja se sattuu. Mutta pääasia, että miinalla on kaikki hyvin, sekä meillä täällä palautuu arki taas mahd. stressittömäksi Rosin ja meidän ihmisten osalta. Elämä jatkuu..
Kirjoittelen koeajan päätyttyä, että miten Miinan kävi (jatketaanko sopivan kodin etsintää ja tyttö tulee takaisin meille vai jääkö kaupunkilaiseksi ja Aatun kaveriksi Tiinan hoiviin). Miinan olisin kaikkein mieluiten 'antanut' jollekin sukulaiselleni tms. mutta kaikilla joko on jo koira taikka eivät ole sitten koiraihmisiä joten se vaihtoehto kumottiin jo aivan alussa. Äidilläni on kissoja eikä halua koiraa, isä ei koiraihminen ja miehen puolelta ei myöskään löytynyt ketään. Mutta Tampereen suunnalla vieraillessamme käydään kyllä aina aivan varmasti moikkaamassa mamman pientä rakkausbulldoggia jos sinne on jäädäkseen.
Miinan ja Aatun ensitapaaminen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti